Etusivu > Esittely > Kokoonpano

Kokoonpano

 

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa on puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa, kolme lakimies- ja kolme lääkärijäsentä sekä kuusi työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevaa jäsentä, joista puolet on työnantajayhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ja puolet työntekijäin ja toimihenkilöiden ammattiyhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksen perusteella nimitettyjä jäseniä. Lisäksi muutoksenhakulautakunnassa on kolme maatalousyrittäjien olosuhteita tuntevaa jäsentä, jotka nimitetään maatalousyrittäjien edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta. Puheenjohtaja on päätoiminen ja muut jäsenet ovat sivutoimisia. Valtioneuvosto nimittää puheenjohtajan toistaiseksi sekä muut jäsenet viideksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja jäsenet toimivat tuomarin vastuulla. Muutoksenhakulautakunnassa on lisäksi hallintojaosto, jossa käsitellään hallintoasiat.

Muutoksenhakulautakunnan toimikausi on 1.1.2011-31.12.2015.

 

Luettelo jäsenistä

Puheenjohtaja:

Oikeustieteen kandidaatti Hannu Hakkola

Varapuheenjohtajat:

Oikeustieteen tohtori, varatuomari  Pauli Ståhlberg
Oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Timo Havu

Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien varajäsen:

Varatuomari Pekka Humalto

Lakimiesjäsenet:

Varatuomari Irene Luukkonen varamiehenään
Varatuomari Katriina Alaviuhkola
Oikeustieteen kandidaatti Juhani Turunen varamiehenään
Oikeustieteen kandidaatti Virva Walo
Oikeustieteen kandidaatti Olli Häkkinen varamiehenään
Oikeustieteen kandidaatti Seija Jalkanen

Lääkärijäsenet:

Dosentti, ortopedian ja tramatologian erikoislääkäri Harri Pihlajamäki varamiehenään
Lääketieteen lisensiaatti, Kirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Matti Karjalainen
Lääketieteen ja kirurgian tohtori, ortopedian ja traumatologian dosentti Mikael Böstman varamiehenään
Työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri Kristiina Mukala
Lääketieteen lisensiaatti, työterveyshuollon erikoislääkäri Otso Ervasti varamiehenään
Lääketieteen ja kirurgian tohtori Kari Kurppa

Työnantajakeskusjärjestöjen ehdotuksen perusteella nimetyt jäsenet:

Varatuomari Katja Leppänen varamiehenään
Oikeustieteen lisensiaatti Martti Virtanen
Varatuomari Mikko Nyyssölä varamiehenään
Varatuomari Raimo Kilpiäinen
Varatuomari Markus Äimälä varamiehenään
Diplomi-insinööri Rauno Toivonen

Työntekijä- ja toimihenkilökeskusjärjestöjen ehdotuksesta nimetyt jäsenet:

Päälakimies Timo Koskinen varamiehenään
Sosiaalipoliittinen asiantuntija Katja Veirto
Työehtoasiantuntija Katarina Murto varamiehenään
Eläke- ja työura-asioiden päällikkö Kaija Kallinen
Lakimies Inka Douglas varamiehenään
Lakimies Paula Ilveskivi

Maatalousyrittäjäkeskusjärjestöjen ehdotuksesta nimetyt jäsenet:

Lakimies Maire Lumiaho varamiehenään
Johtaja Timo Sipilä
Asiantuntija Marja Tallavaara varamiehenään
Johtaja Simo Tiainen
Lakimies Helena Ålgars varamiehenään
Järjestöagronomi Marjatta Boman

Hallintojaoston kokoonpanoon kuuluvat puheenjohtaja Hakkola, varapuheenjohtajat Havu ja Ståhlberg sekä jäsenet Lumiaho ja Äimälä.

 

Sivu viimeksi päivitetty 5.9.2011 9:16